Naapuruston mykkäkoulut

Kysyin kerran vaimoltani – täytyyhän sitä vähän tutustua – että kuinka pitkään olet yhdellä kertaa pitänyt mykkäkoulua? Vastaus sai minut totisesti totiseksi. Neljä kuukautta on kuulemma pisin aika, jonka hän oli puhumatta poikiensa isän kanssa silloin joskus.

Huh huh. Kuinkahan kestäisin? Pitänee varoa. Vieraalla maalla on hankalaa, jos ei juttu luista.

Kyläläiset käyttävät kuitenkin mykkäkoulua monenlaisiin mielenilmauksiin mm. naapureiden kanssa. Silloin neljä kuukautta on lyhyt aika.

Hihg house ja Oppsite talot 1 ja 2

Mykkäkoulu sai alkunsa muutama vuosi sitten, kun Opposite 2 rakensi taloaan. Talon räystäs meni (oho) High housen puolelle ja High house meni tämmöisestä valittamaan. Voi kauheeta. Ikävää jutussa on se, että Opposite ykkösen ja High housen tyttäret ovat saman ikäisiä ja he ovat naimisissa veljesten kanssa. Kummallakin tyttärellä miehineen on nyt noin kaksivuotias poika. Pojat ovat täällä isovanhemmilla hoidossa mutta pojat eivät voi leikkiä keskenään. Veljesten vanhemmat asuvat myös tässä lähellä ja he koittavat käydä yhtä paljon kummassakin talossa. Veljekset perheineen ovat puheväleissä, mutta kun he tulevat tänne heidän täytyy mennä maatielle puhumaan keskenään.

Me olemme puheväleissä molempien perheiden kanssa, toistaiseksi.

Me ja Toy

Toy urakoi reilu pari vuotta sitten meidän talon. Pylväiden pystytys ja kattotyöt 20 000B. Anturat, lattia, seinien muuraus ja kylppäreiden putkitus ja laatoitus 20 000B.
Katto oli valmis alle viikossa, mutta kun muissa sovituissa töissä oli mennyt melkein kuukausi, alkoivat hankaluudet. Toy oli kuitenkin saanut meidän piirustukset ja laskenut hinnat sen mukaan.

Kun Toyn työt olivat viimein tehtynä ja hän tuli hakemaan vimeisen urakan rahoja, minä en voinut pitää suutani kiinni. Satuin siina sitten arvostelemaan hänen laskupäätään ja urakanlaskentataitoja. Lupasin jopa auttaa häntä tulevaisuudessa. Vaimo oli tosi kyllästynyt Toyn tekemisiin ja hän tulkkasi kaikki minun puheeni ilman mitään thaimaalaisia suodatuksia. Asian vakavuutta lisäsi vielä se, että paikalla kuulemassa oli toinen kyläläinen, joka teki meille laatoituksia. Toy menetti kasvonsa ja se ei tiedä hyvää. Myöhemmin kävimme vaimon kanssa kysymässä jotain lisätarjousta ja sillä verukkeella yritimme pyytää anteeksi, mutta mykkäkouluhan siitä tuli. Nyt sitä on kestänyt kaksi ja puoli vuotta.

Me ja naapuri

Naapuri ja naapuri. Sanon heitä mielelläni seinänaapureiksi, koska he tekivät talonsa vain metrin päähän rajasta. Täällä maaseudullahan ei ole mitään asemakaavoja tai muitakaan määräyksiä. Talojen suunnitelmia ei tarvitse hyväksyä missään tai jotain muuta joutavaa.

Naapuri aloitti rakennustyöt neljä päivää meidän jälkeen, ja minun mielestäni he olivat voineet rakentaa tontin toiseen nurkkaan mutta ei. Siinä meni suunnittelemani aava preeria – maisema.
Naapuri ei kuitenkaan rakentanut WC – kylppäriään ennen kuin noin vuoden kuluttua. Muut naapurit kyllästyivät jo heidän paskoihinsa. Iso perhe, aina oli juku menossa naapurin toilettiin, ja muut kuseskeli pihalle. Mietin ja nieleskelin, että maassa maan tavalla. Onneksi eivät uskaltaneet meille tulla.

Kun kylppäri viimein rakennettiin, sille tehtiin samalla isompi katos. Sattui vain niin, että katoksen räystäs on meidän rajalla ja räystäsvedet tulivat meille. Samalla kylppäriin unohtu rakentaa pesu- ja suihkuvaden poistot. Poisto oli tehty thaimaalaiseen tapaan eli reikä oli seinässä. Reiästä vesi tuli kuitenkin meidän tontille.

Alhaalla näkyvä bambuaita on rajalla. Siis naapuri vasemmalla ja me oikealla.

Kaukaakin näyttää olevan lähellä.

Kun vaimo näki naapurin vedenpoistoratkaisut hän pyöräili sukkelasti kyläpäällikön puheille. Kyläpäällikkö tuli paikalle ja käski naapuria korjaamaan vedenpoiston ja laittamaan kourun räystäälle.

Siitä on nyt reilu vuosi, kun nuo naiset ovat viimeksi keskenään puhuneet. Se on mielestäni enimmäkseen vain hyväksi. Naapurissa rouva on iso päällikkö. Aikaisemmin hän kuljeskeli meidän tontilla kuin omallaan, lainaili tavaroita ja ruoka-aineita yms. Nyt on sen puolesta ollut rauhallista.

Pari sanaa kateudesta

Minä tiedän, että minuakin kadehditaan. Joku joka minut näkee, minua muistaa tai ajattelee, saattaa kadehtia minun nykyistä olotilaani.

Minä olen sanonut kadehtijoille, että kadehtikaa sitten minua kokonaan.
kadehtikaa pituuttani ja ulkonäköäni (handsome man 158cm).
kadehtikaa astmaani, keuhkoahtaumaani ja kyttyräselkääni.
Kadehtikaa pientä eläkettäni. Menkää pienipalkkaisiin töihin noin kolmeksikymmeneksi vuodeksi, niin saatte saman. (Suomessa)
kadehtikaa nykyisiä asumisolosuhteitani. Keskilämpö yli +30C. Se on helevetin kuumaa ja joka päivä samaa. Kovalla pakkasella voitte kahehtia.

Mitä minulla nyt on, ei ole kahdehtimisen arvoista. Siihen on pitänyt elää jo pitkä ja minunlaiseni elämä avio- ja avoeroineen, elatusmaksuineen ja velkajärjestelyineen.

Rohkeutta etsiä ja elää voitte kahehtia. Vaimoni rohkeutta, kun hän minut otti, voitte kadehtia.

Muutenhan minä olen se mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään. Paitsi tällä viikolla liukastuin kalkkunan paskaan ja tein puolivoltin kontalleen betonille. Toisessa kädessä oli täysi aamiaislautanen ja toisessa veitsi ja haarukka. Vain pari tomaattia lensi lattialle mutta nehän olivat muutenkin niin turhia. Minä sain yhden mustelman. Tätäkin voi kadehtia.

Riisipellon rannasta meren rantaan

Piti mennä Bangkokiin. Suomen suurlähetystöstä piti hakea varmistus eläketodistukseeni. Meillä oli kolme vaihtoehtoa: Minä menen yksin, Jai menee yksin tai menemme yhdessä.

Päädyimme jälkimmäiseen siitä syystä, että Jaikin oli loman tarpeessa ja hän halusi samalla tavata vanhinta poikaansa, joka on töissä Bangkokissa. Minäkin tarvitsin lomaa mutta minä ajattelin lisäksi näin, että nyt olen vielä kohtuullisessa kunnossa matkustamaan. Koskaan ei tiedä miten henki seuraavalla kerralla pihisee tai pihiseekö.

Lauantai-iltana matkaan. Taksilla Sisakettiin ja sieltä yöjunaan. Maakuuvaunuliput ilman ilmastointia olevassa vaunussa maksoivat reilun 900B.

http://thairailways.com/

Junissa ei saa enää ryypätä. Merssistäkin varoitellaan.

Aamulla saavuimme Bangkokin Hua Lamphoon – päärautatieasemalle juuri ennen aamulaulua. Aamulaululla tarkoitan Thaimaan kansallishymniä, joka soitetaan ja lauletaan kaikissa radioissa ja TV-kanavilla ja julkisissa rakennuksissa aamuin illoin. Tuolla rautatieasemalla paikalle tulee myös kymmenkunta poliisia. Heidän tehtävä tuntui olevan pilliin vihellys. Kun koko yleisö ei meinannut nousta laulun ajaksi seisomaan, niin voi sitä pillin vihellystä.

Seuraavaksi taksilla hotellille. Taksilta on aina kysyttävä, että tietääkö hän missä meidän osoite on ja laittaako hän mittarin päälle. Jos vastaukset ovat myöntäviä, voi matka alkaa. Matkalla Jai säikähti pahasti, kun kuski kaivoi mattovaitsen esille. Jai soitti heti pojalleen ja kertoi taksin numeron ja tilanteen. Kuski alkoi liikennevaloissa vuolla kynsiään.

Oli sunnuntai aamu, ja hotellihuoneeseen pääsisi vasta paljon myöhemmin. Veimme kuitenkin matkalaukut hotellille, ja Jai lähti tapaamaan poikaansa. Minä lähdin etsimään ruokaa. Meinas tulla nälkä, ennen kuin löysin auki olevan kuppilan ja sopivaa syötävää. Munakas hiukkasella kinkkua ja läpinäkyvällä juustolla maksoi melkein satasen. Kahvi siihen päälle 50B. Kyllä pääkaupungissa on kallista.

Ilalla löysin hotellin läheltä urheilubaarin, jossa katsoin formulat. Meinasin tukehtua soodaveteen, kun Ferrari sai hienon lähdön. Myhemmin, kun Kimin epäonni jatkui oli sooda jo väljähtynyt. Soodavesi maksoi 85B, olutta olisi saanut 90B hintaan. EN vielä kuitenkaan katkaissut hyvää raittiusputkea.

Aamulla söimme kämpillä jotain kylmää evästä ja riensimme skytrainilla

http://www.bts.co.th/index_coverPage.html
Ploemchit-asemalle josta talsimme lähetystöön. Lähetystössä virkailijat olivat erityisen ystävällisellä mielellä ja antoivat maksulapun 1130B. Lasku piti maksaa ennen kuin saisimme todistuksen. Jai lähti kävelemään pankille ja minä otin odotellessa pari kuvaa.

Lähetystö oli neljännessätoista kerroksessa.

Todistus plakkarissa kiirehdimme taivasjunalla hotellille laukkuja hakemaan. Ja sitten taksilla bussiasemalle. Busseja Bangkok – Pattaya välillä menee 20 minuutin välein ja matka kestää pari tuntia. Liput maksoivat 250B.

Pattayalle ja majapaikkaan saavuimme kolmen maissa. Laukut huoneeseen ja ruokaa.

Pattaya on ollut minulle lähes kuin toinen kotikaupunki jo yli kymmen vuotta. Pattyalla tapasin myös – pitkän etsinnän (?) jälkeen – vaimoni Jain kohta neljä vuotta sitten. Se vähän niin kuin napsahti kohilleen heti ensi tapaamisella. Kokeilimme ensin asumista Pattayalla. Se oli kallista ja kuitenkin pitäisi olla jotain mielekästä tekemistä. Pattaya on lomakaupunki. Jai ikävöi kotipuoleen ja niinpä vaihdoimme Pattayan Buararomiin.

Tarkoitus oli nyt olla Pattayalla vain kolme yötä mutta otimme pari yötä lisää. Sitten ei enää saanutkaan bussilippuja takaisin kotiin. Kaksi merkittävää Buddha-päivää sattui viikonlopun viereen ja se tiesi monille pitkää lomaa. Bussiyhtiöille se tiesi täysiä autoja. Niinpä mekin jouduimme siirtämään kotiinlähtöä. Eihän se sinänsä kamalasti häirinnyt.

Majapaikka soi vesimeloonilla.

Annoin ravuille salamavalohoitoa.

Rouvalta ei ruoka lopu.

Meri oli karannut kauas pois.

Aallot huuhtoivat farangin rantaan.

Aika kului nopeasti -Jai kävi sekondhand-torilla ja minä pääsin baariin – mutta koiria oli ikävä. Niin ja yksi reissun tarkoitus oli löytää suomenkielistä kirjallisuutta. Maikan majatalosta löysinkin aimo kirjaläjän.

Paluumatka olikin se kylmäkuljetus, josta kirjoitin jo aikaisemmin.

Hikisen viikon tapahtumia

Kylän jokaiselle tulotielle ilmestyi varoitukset dengue-hyttysistä ja -kuumeesta.

Maanantaina 10.8. kävimme Sisaketin Immigrationissa. Jätimme minun viisumihakemukseni. ”Jätimme” siksi, että haen nyt viisumia avioliiton perusteella ja puolison täytyi olla mukana. Toimistossa oli tietysti maanantairuuhka, mutta asiamme sujui aika nopeasti, koska kaikki paperit olivat kunnossa. (noin kilo kopioita ym.) Seuraava vaihe viisumin hakuprosessissa on se, että Immigrationin poliisi tulee käymään kotona. Minua aina jännittää nämä viranomaiset joilla on valta päättää minun maassa olostani.

Samalla reissulla kävimme myös kaupunkiasioilla: apteekki, kananrehu, ruokakauppa. Kun tulimme kotiin, kuulimme että taas on yksi kyläläinen poissa. 90-vuotias mummeli oli sairastanut pitkään ja nyt hän pääsi kärsimyksistä.

Tiistaina Jai meni koululle, kun siellä järjestettiin perinteisesti äitienpäiväjuhla. Äitienpäivä on siis kuningattaren syntymäpäivänä eli 12.8. Juhla kesti melkein koko päivän, mutta siellä olikin ruokatarjoilu. Kuulemani mukaa oppilaat karkailivat kotiin ennen äitejään.

Samana tiistaina meiltä kuoli nuori, melkein aikuinen mies kalkkuna. Kalkkunat ovat aika herkkiä sairastumaan. Meillä ne elävät melko vapaasti pihalla ja kalkkunalassa, eikä aina tiedä mitä ne suuhunsa laittavat. Tämä oli kipeä jo kolme päivää ja sen kakka oli keltaista ripulia. Minä en sairauteen kuollutta kalkkunaa kehtaa syödä. Me annettiinkin se Jain perheelle, ja hyvin oli maistunut.

Vielä samana päivänä Jai meni katsomaan erästä vanhempaa naista, joka oli sairastanut jo pitkään. Jai arveli, että kuolema tulee pian. Jokin munuaisvika hänellä kuulemma on ja jokin avanne vatsassa.

Keskiviikkona oli siis äitienpäivä. TV:stä olisi tullut onnitteluohjelmia, joissa tuhannet ja tuhannet ihmiset käyvät kumartelemassa onnittelujaan kuningattarelle, tai siis hänen kuvalleen.

Minä kävin Phayussa maitoa ostamassa ja maksamassa satelliittilaskun. Samalla kävin pitkästä aikaa vaa’alla. Lotaksen vaaka näytti 63.6kg ja 7-11:n vaaka näytti 63,1kg. Sevenin vaaka oli parempi. Puolessa vuodessa painoa on tippunut noin 11kg. Mielestäni se on aika hyvin tämmöiselle liikkumattomalle henkihaukka ihmiselle, jolla on aina aikaa syödä ja vaimo tekee ihanaa ruokaa.

Torstaina tuossa tiellä pyyhkäisi lava-auto mukanaan valkoinen iso pahvilaatikko. Jaaha nyt taisi olla aika sen toisen vanhan naisen. Minä ajattelin.

Puoli kahdelta iltapäivällä soi puhelin. Immigrationin poliisi on tulossa. Kyselivät tietenkin ajo-ohjeita. Kahdelta pihaan kurvasi valkoinen Immigrationin poliisiauto. Poliiseja olikin kolme. Minä jo mietin, että pidättämäänkö tulevat. Kun niin monta miestä matkassa. Kävi ilmi, että yksi kirjoitti, toinen otti valokuvia ja kolmas oli autokuski.

Poliisit halusivat myös todistajia sille, että asun tässä talossa. Todistajien piti myös todistaa henkilöllisyys ja ottaa kopoita. Pian olikin pihassa aika lauma porukkaa, osa oikein asiasta ja osa uteliaisuuttaan.

Tämäkin kuva piti ottaa todisteeksi.

Tuo, että kaikki pitää todistaa ja varmistaa ja taata ym. johtuu mielestäni siitä kun yhteiskunnan normikäytäntöihin kuuluu korruptio ja jonkilainen huijaus, niin epäluulo leviää ihan kaikkia ja kaikkia yhteiskuntaluokkia kohtaan. Siitä saavat osansa myös me mamut.

Samana torstai oli myös viime viikolla kuolleen naisen polttotilaisuus. En mennyt paikalle.

Perjantaina ei tainnu olla mitään erikoista. Jai toki kävi aamusta ja illasta vainajien muistotilaisuuksissa. Muistotilaisuudet, hautajaiset tai polttotilaisuudet ja se lava-auton valkoinen laatikko ovat täällä oman bloginsa asioita. Kirjoitan sen sitten, jos ymmärrykseni asian suhteen paranee. Kuoleman jälkeiset toimet ovat täällä kalliita ja monimutkaisia ja koskevat koko kylää.

Lauantaina oli vanhan naisen polttotilaisuus. Meinasin lähteä mukaan, mutta oli hemmetin kuuma ilma, tuuleton +37 varjossa. Seli seli.

Alkuillasta kävimme naapurikylän lauantaitorilla. Siellä on yleensä asiakkaana myös vanha hautausurakoitsija, joka aina kyselee minun vointiani. Nyt ei miestä näkynyt. Taisi olla kiireinen viikko.

Torilta ostimme tilliä, kaalia ja minä sain maksaa, tai ostaa sekin piti.

Nyt on sunnuntain puolipäivä. Tien toisella puolella on menossa kukkotappelut. En tiedä niiden laillisuudesta. Taitaapa siihen ”huviin” kuulua myös vedonlyöti. Se ei ainakaan ole laillista.

Minä kuuntelen nyt Wigwamia.

Viikon uutisia

Hullu bloggaaja säikyttää mahdolliset lukijansa heti blogin alussa pois sivulta. Minä rakastan omia valokuviani niin paljon. Kuvan otin torstai aamuna. Torstaista lisää…

Maanantaina olimme vielä Pattayalla. Vietin rauhallisen päivän, kun tiesin, että illalla alkaa pitkä yö bussissa. Se kylmäkuljetus.

Tiistaina olimme kotona noin kuudelta. Taksi maksoi 240B. Kuski oli tohkeissaan. Hänellä oli ollut naimakauppoja suunnitteilla meidän muun kyläpäällikön  kanssa. Siis kuski oli mies ja kyläpäällikkö on nainen. Mukava mieshän tuo oli. Istui meillä pitkään ja joi eväskahvinsa.

Tiistaina huomasimme myös, että kotimiehemme olivat olleet siistejä mutta nälkäisiä. Jääkaappi ja pakastin olivat melkein tyhjät. Koirat olivat aivan hulluina, odottivat tietysti tuliaisia, joita ei ollut. Kanat ja kalkkunat olivat kunnossa.

Torstaina otettiin kuvia viisumihakemusta varten. Mentiin myös teettämään kuvista paperiversiot Phayuun. Passikuvatkin piti ottaa ja noin viisikymmentä kopiota. Aika halpaa oli, 173B eli noin  5 euroa kai.

Perjantaina piti Mennä Immigarition toimiistoon jättämään viisumianomus. Kylänmiehen auto oli tilattu kello yhdeksäksi. Auto ajoi tasan yhdeksältä meidän ohi. Ärräpäitä pääsi jopa minun suustani ja vaimo kaivoi puhelinta. He olivat menossa “kirkolle” pankkiin. Iltapäivällä olisi kuulemma aikaa. No No No!!! Minulta meni koko loppupäivä kauniita tunteita ajatellessa. Ei ikinä enää tuota autoa.

Lauantaina aamulla satoi muutaman tunnin lahjakkaasti. Kun päivä selkeni Jai lähti sieneen. Hän tuli vasta viiden aikoihin ja olihan minullekin vaaleanpunaisia kanttarelleja. Illalla sain ruoaksi kanan rintaa ja kanttarellikastiketta.

Sunnuntaina Jai lähti jo aamu viideltä sienireissuun. MInä tein aamiaiseksi kanttarelliomeletin. Jai tuli takaisin jo kahden jälkeen mukanaan taas jotain vaaleanpunaista. Sain kuulla myös, että kylällä oli tänään kuollut yksi alle viisikymppinen nainen. Tuosta vain, kaatunut hengettömänä maahan. Samaan aikaa kylällä pörräsivät lehtipuhaltimet. Täällä niillä puhalletaan hyttysmyrkkyä kaikkialle. Kylällä oli siis taas ilmennyt Dengue-kuumetta. Siispä yrittävät tappaa sitä levittävät hyttyset.

Kohta alkaa uusi viikko, ja huomenna uusi yritys immigrationiin.  Mutta West Ham United voitti äsken Arsenalin 0 – 2.

Kylmäkuljetus kotiin

Koska en kaivanut eilen illalla kameraa esille, saatte nyt katselle vanhoja epämääräisiä otoksia.

Tulimme viime yönä 3. – 4. 8. 2558 Pattayalta takaisin tänne kotikonnuille Buararomiin. Meidän piti tulla jo muutama päivä aikaisemmin mutta Buddha-pyhien johdosta ollut pitkä viikonloppu sai ihmiset liikkeelle niin, että kaikki bussit olivat täynnä. Ensimmäiset vapaat paikat saimme siis eiliselle illalle.

Bussiyhtiö oli meille entuudestaan tuttu. Hyvät bussit, kuljettajan vaihto matkalla, kuljettajan lepotauot, Bussi emännän/isännän palvelut. Tärkeitä asioita, koska matka kestää minimissään noin kahdeksan tuntia.

http://www.nca.co.th/gold_plus_class.html

Minulle tuommoinen paikallaan istuminen on aivan murhaa. Lakkaan kusemasta ja melkein hengittämästäkin. Autossa on toki toiletti, mutta minä menen sinne vain viimeisessä hädässä. Siispä lähtöpäivä pitää olla melkein juomatta ja syömättä. Minusta on myös vanhemmiten tullut aikamoinen pelkuri liikenteessä. Ja luottoni thaimaalaiseen liikenteeseen on kokonaan kadonnut.

Mutta silloin tällöin täytyy lahteä. Vaimokin lähti. Ja nyt oli todella asioitakin.

Bussi tuli ajoissa laituriin ja huomasin heti, että nyt pääsemme gold plus – luokan linjuriin. Kosketusnäytöllinen viihdejärjestelmä, kuulokkeet, elokuvia ja musiikkia. Jippii. Mutta istuimet muotoiltu niin, että minun selälleni ei taatusti ole leposijaa.

Thaimaalaiset ovat maailmankuuluja unenlahjoistaan. Tämä tieto ei pettänyt eilenkään. Kaikki alkoivat nukkumaan. Vaimokin tuhnusti vieressä jotain unissaan. Minä aloin katsomaan Scarlett Johansonin tähdittämää elokuvaa Lucy. Scarlett oli tietysti kaunis mutta hän on myös hyvä näyttelijäja. Elokuvakin oli ihan hyvä aivotoimintaelokuva. Mutta elokuvan aikana bussiin hiipi jäätävää kylmyys.

Thaimaalaisiin tapoihin kuuluu, että junissa ja busseissa joissa on ilmastointi, sen pitää olla aina täysillä. Jo ensimmäisellä Thaimaan matkallani sairastuin yhdellä bussimatkalla. Mitään huopaa ei ollut, eikä bussissa ollut lämmintä pakopaikkaa. Nyt oli toki tarjolla peitto mutta se oli onnettoman ohut.

Kylmää ilmaa puhalsi ympäriltäni joka suunnasta. Pahiten kylmä tuuli puhalsi hattuhyllyn ja ikkunan välistä. Jos koitin nojata sille reunalle, tuntui tukka lähtevän päästä. Jos käärin peiton pääni ympärille, en saanut enää hengitettyä ja olkapäät ja käsivarret turtuivat. Vaimo heräili kolmen maissa, huomasi minun kylmyyteni ja tarjosi omaa peittoaan. Sen jälkeen sain vähän torkuttua. Noin puoli kuudelta olimme Sisaketissa ja pääsin ulos lämmittelemään. Luulen tosissaan, että auton sisälämpötila oli vain jotain 15 – 18 Celsiusta, ja suomalainen mies meinasi jäätyä.

Mistä tämmöinen jäätävä matkustusperinne voi johtua? Miksi kukaan ei tee asialle mitään? Onko kyse vain siitä. Että kukaan ei ole viitsinyt valittaa? Thaimaalaisethan eivät valita. Pitääkö farangin tehdä se?

Nythän minä sen keksin. Gold plus onkin cold plus. Erikoiskylmää.