Tilanne paranee?

Magneettikuvasta tehdyn diagnoosin mukaan Jailla on ärhäkkä ja vihainen virus pään sisällä silmän takana. Lääkitys aloitettiin eilen puoliltapäivin. Kaikki uhkasi kuitenkin mennä ohi, jos minä en ollut paikalla. Lääkäreitä kiersi eri ryhmissä mutta kukaan ei tullut Jaita katsomaan. Kävin sitten kurkkimassa heidän kansioidensa potilasnumerot. Ei Jaita ollenkaan (43). Meni pääylihoitahan luukulle ja kysyin tilannetta. Hän sanoi, että lääkäri kertoo. Kuka lääkäri, kukaan ei vastaa. Kukaan paikallaolijoista ei ole Jain lääkäri. Pyysin ylihoitajaa soittamaan Jain lääkärille ja itse poistuin paikalta, kun näin hänen puhuvan puhelimeen. Tosiaan. Jain lääkäri ei ollut edes töissä. Oli vain unohtunut siirtää homma muille lääkäreille.

Sitten tuli neljä lääkäriä kerralla. Voi kauheeta! Voi hirveetä. Missä kuvalausunto? Kaikki poistuivat paikalta lausuntoa lukemaan. Täytyy saada pikaisesti kuriin lääkkeillä ja ensin täytyy mennä taas silmäosastolle. Siellä lääkäri katsoo, onko viris jo edennyt silmään tai aivoihin. Kaikkea ne näkevätkin ihmelinssillään ja lääkäri kertoi hyviä uutisia toistaiseksi. Ei ole vielä edennyt.

Lääkkeitä tuli parin tunnin välein. Ensin kipu hellitti mutta palasi pian. Ilta kymmeneneltä turvotus ja punoitus olivat vain lisääntyneet. Pysäytin ohikulkevan lääkärin ja raotin jain froteenaamiointia. Lääkärit huokailivat. Kohta Jaille pantiin kanyyli, ja sen kautta tiputettiin seuraavat eliksiirit. Aamulla turvotuksen lisäys oli pusähtynyt ja kipu oli pääosin poissa.

Olin siis viime yön sairaalassa Jain vierellä.

___

Tulin lääkärinkierron jäleen kotiin taloutta hoitamaan. Kanoja, kalkkunoita ja kiroilemaan laiskottelevaa nuorisoa. Kiroilin niin hemmetisti makaavia maleksijoita, jotka heräävät vain yöaikaan joupottelemaan. Mahdollinen päivänaikainen hereilläolo menee  rahankinuamiseen äidiltä. Tuossa iässä minä jo elätin yksin omaa perhettä

Mutta kaksi tuntia viime yönä nukkuneena ja Thaimaan uudenvuoden liikenteessä niillä silmilla selvinneenä täytyy ihmetellä, että en pimahtanut enempää.

___

Tunti sitten soitin Jaille ja oli mukava kuulla jo pirteämpi ääni puhelimessa. Hänet olisi jo tänään siirretty tuohon meidän “kunnan” Nam Kliang sairaalaan, mutta kyyti puuttui. Siis jos kaikki menee hyvin menen huomenna sairaalalle aamulla, ja uloskirjauksen jälkeen ajelemme noin 35km tuohon “lähi”-sairaalaan. Kaikenkaikkiaan on kai kuitenkin ehkä ja oletettavasti edessä vielä reilun viikon hoitojakso sairaalassa. Tuommoisen viruksen poisto ei ole leikin asia. Minä osaltani yritän pitää Vaimoni ja omiani puoli siitä, että viirus tulee lopullisesti karkoitetuksi.

Mutta on se niin kummaa, että mistä tuommoiset ihmiseen pesiytyvät ja miten ne uhrinsa valitsevat?

___

No. Toivon parempaa vuodenloppua ensi vuodelle (siis meille ensi vuonna)! Ei kai sitä enempää uskalla.

 

 

 

 

jatkoa eiliseen

Istuin vaimoni vieressä kymmenestä neljään. Sinä aikana hoitaja tuli Jain luokse kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla hän toi syömättömyys lapun röntgeniä varten. Toisen kerran hoitaja tuli, kun kävin häntä kysymässä iltapäivällä. Joko röntgenin kuvat on tarkistettu? Ei ole vielä raporttia.

Jai halusi särkylääkettä mutta sitäkään ei annettu syömättömyyteen vedoten. Jai tahtoi minulta appelsiinia (niitä oli laatikossa). Minä tietysti annoin. Hän söi kaksi. Kaikki hoitajat näkivät.

Minun piti lähteä kotia kohti. Halusin ehtiä kotiin ennen pimeää.

Toisaalta olisin halunnut jäädä sairaalaan tai lähemmäksi Jaita mutta Jai otti asiasta ison ressin. Kotia on mentävä, ruokittava elukat, ja pitää kodista huolta. Vaikka onhan täällä käymässä vanhin poika ja miniäkokelas, mutta kuka niihin luottaa.

Lähdin sieltä puoli viideltä. Tunti aikaa pimeän tuloon. Onnistuin sujuttelemaan liikenteessä reilussa puolessa tunnissa. Lähtiessäni röntgenraporttia ei siis ollut.

Kanat oli ruokkimatta, kalkkunat kaakattivat nälissään ja tipuilla oli väärää ruokaa.

Tuommoinen “julkinen” osasto on  stressaava. Neljä “alkovia” joissa kaikissa ainakin kymmenen petiä. Lisäksi käytäväpaikat. Yksityishuoneet oli muutettu kolmen sängyn huoneiksi. Varmaan yli 50 vuodepaikkaa yhteensä. (lämpötila sisällä noin liki +30C) Henkilökuntaa oli. Lääkäreitä oli. Ja omaisia oli. Thaimaalaiseen tapaan kuuluu, että omaiset hoidetaan sairaalassakin. Omaisten tehtävänä on vaihtaa vaipat, pissapullot ja huolehtia syöttämisestä ja pesuista. Jailla on ollut apuna sisko Som ja minä. Tänään Jain vierusnaiselle laitettiin hengitysputki. Ilman suojaverhoja, siinä keskellä huonetta. Muut potilaat ja omaiset näkivät (ja kuulivat) lisäksi oli muut työntekijät ja opiskelijat.

Minä olen joskus valitellut Tampereella, kun kaikki on julkista kolmen hengen huoneessa.

Juuri saamani tiedon mukaan (soitin Jaille klo. 19:50) lääkäri ei ole käynyt kertomassa röntgenin tuloksia. What can we do?

jatkuu seuraavassa numerossa…

 

 

 

 

Tapanin tuska ja kurjuus

Piti niin kirjoittaa Buararomin joulusta. No paskan marjat. Juttu jäi alkutekijöihinsä, vaikka joulu alkoi ihan mukavissa merkeissä. 

Jo reilu viikko sitten vaimo valitteli, että silmiä särkee. Minä ehdotin lääkäriin menoa.

Päivät kuluivat kunnes pyhät on päällä, niin kipu yltyy sietämättömäksi. Viimein Tapanina saan vaimoni kyytiin ja kohti klinikkaa. Klinikan lääkäri oli aivan erikoisen taitava. Viidessä minuutissa oli migreeni-diagnoosi ja nippu lääkkeitä tiskillä maksua vailla. No reilu 300B ei ollut paha. Kipu vain ei hellittänyt.

Tuli ilta ja yö. Tuli niin pelottava tuska, että oli lähdettävä toisen lääkärin etsintään. Sisaketin ainoa yksityinen sairaala otti meidät vastaan. Migreeni ja piikki pyllyyn. Ja 1100B. Ei auta. On jo yö. Ei ole silmälääkäriä.

Mennään kunnalliseen isoon kolossiin. Kahdelta viimein lääkäri katsoo. Suosittelee kotimatkaa. Kipu on sietämätön. Silmäpuolelle löytyy petipaikka. Kello on yli neljän ja sinne. Minä kotiudun taksilla jota ajaa humalainen kuski. Pelätessäni puhuin jotain koko matkan. Lupasin tippiä, jos hän ajaa hiljempaa. Olin kotona viideltä.

Aamutoimina ruokin kanat ja kalkkunat ja tiput ja koirat. Sitten taas kaupunkiin rouvan luokse. Mitään ei ollut tapahtunut. Ei lääkäriä, ei hoitajaa. EI glaukoomaa, Ei apua pääkivun tuskaan. Siitä sitten vaimoni korottaa viimeinkin ääntään, ja koko osaston henkilökunta juoksee huoneessa vuoronperää. Yksi puhui jopa englantia.

Piikkiä pyllyyn ja verenpaineita. Paineita taisi olla vain minulla. Mutta viimein kello kaksi tulee siirto toiselle osastolle, jossa pitäisi tutkia muita vaihtoehtoja.

Osasto on näitä täyteen pakattuja. Käytävät ja parvekkeet täynnä. Vaimo sai paikan 43. Siis samassa huoneessa oli ainakin 43 petipaikkaa. Nuoria, vanhoja, kuolevia, ja lisänä kaikkien omaiset. Voi huhhuh. Tuntui karsealta lähteä sieltä kotia elukoita ruokkimaan. Tuntui karsealta jättää vaimo sinne.

Näin nyt kuitenkin on.

Pitäkää peukkuja vaimolle ja minullekin!

 

 

 

 

Pihakeinun osto

Tässä blogissa täytyy kirjoittaa vähän ämmästä. Minusta se on ruma sana, mutta nyt täytyy.

Kylällä asuu yksi vanhempi papparainen, jota olen seurannut jo pitkään. Seurannut siksi, että hän muistuttaa minua viimeisen työpaikkani asiakkaista. Kuulonäkövammaisista ihmisistä. Papparainen ajelee mopolla ja traktorilla tuttuja teitä. Kaippa niilla pullonpohjilla näkee riittävästi. Hän on myös kova puhumaan ja kovalla äänellä. Harvat tosin saavat puheesta selvää. Hän saa selvää yhtä vähän toisten puheista.

Kerran viime kesänä sitten kuulin, että papparainen tekee puusta pihakeinuja tilauksen mukaan. Me olimme jo pitkään suunnitelleet keinun ostoa ja käyneet jossain katsomassakin. Mutta sehän täytyy tilata kylän mieheltä.

Kävimme kyselemässä missä keinumies on ja katselemassa naapureiden keinuja. Päädyimme tilaamaan kolmen istuttavan keinun, jossa istuinosa saisi olla vaikka bambua, jos sopivaa puuta ei ole edullisesti saatavissa. Lopulta keinumies löysi meidät. Kommunikointitilanne oli hämmentävä ja epäselvä, mutta kaikki olivat tilauksesta samaa mieltä. Keinumies sanoi kuitenkin, että keinun teko viivästyy, koska hänellä ei ole kaikkia tarvittavia puutavaroita, ja riisi oli jo kylvetty, eikä pellolle pääse uusia puita hakemaan.

Ei mennyt kuin viikko, niin mies mopoili meille ja pyysi meitä katsomaan keinua. No. Siellä oli kaksi keinua. Toinen oli kolmen istuttava ja toinen kahden istuttava. Se kahden istuttava oli tulossa meille. Kysyimme mitä maksaa (Jai unohti kysyä aikaisemmin)? Halusimme molemmat keinut, jos olisivat halpoja. Mies sanoi 1200B/kpl. (n. 40€) Halpaa. Tilataan molemmat.

Niin me sovittiin. Molemmat keinut. Yhteensä 2400B. Paikalla oli reilusti yleisöä, ja kukaan ei valittanut hinnoista. Naapurit olivat saaneet keinunsa jopa halvemmalla.

Kului reilu viikko. Istuimme juuri iltapäiväkahvilla etupihalla, kun pihaan kurvasi traktori ja paljon porukkaa. Keinu tuli, mihin laitetaan? Samalla porukat nosti keinun pihaan, ja samalla he häipyivät.

Pihaan jäi vain vanha nainen ja keinu. Vanhasta nainesta tuli ämmä, joka huusi meille pää punaisena 2000B! 2000B! 2000B!
Innostuin viittomaan ja käskin viedä keinun takaisin.
ämmä: 2000! 2000!
minä: Viekää pois, viekää pois, minä en osta!
Tätä jatkui jonkin aikaa.

Vaimoni ei hermostunut, vaan yritti sopia naisen/ämmän kanssa. Ämmä vain oli sitä mieltä, että farangilla on varaa maksaa enemmän. Ja farangin pitää maksaa enemmän koska hän on farangi. Olisin halunnut laittaa keinun edelleen takaisin, mutta vaimoni sai hinnan tippumaan ja minut rauhoittumaan. Eihän tämä tilanne ollut sen papparaisen syy.

Maksoimme lopulta 1500B. Hinta oli tosin liian korkea. Kun pääsimme katsomaan keinua huomasimme monia puutteita. Petsaukset olivat jääneet puolitiehen. Pari tukipuuta puuttui. Taisipa puuttua myrkkykäsittelykin, koska nykyisin keinu on itikoiden kotipesä.

Keinumiehen kotona taisi olla aika kireät tunnelmat keinun viimeistelyvaiheessa. Kuulin, että tämä ämmä oli miehen puoliso. Myöhemmin vaimoni kertoi ämmän myös puhuneen rumasti minusta, eli hän oli vittuillut.

Kladuu chicken dog

Kladuu chicken dog – luu kana koira

 

Yhtenä aamuna meinas pekonit lentää suusta, kun kuuntelin vaimoni puheita. Joskus en vain voi olla nauramatta meidän kielelle. Tuo otsikon ”kladuu – chicken – dog” tarkoitaa siis kanan ”luurangosta” tehtävää koiranruokaa. Voi sitä tehdä ihmisillekin.

Sitten siihen herkulliseen ruokaan:

Kanan luurangossa on jäljellä lihanrippeet, joita ihminen ei ole saanut siitä pois veistettyä ja kalliimmalla myytyä. Kilo maksaa noin 50 eurosentttiä. Kiloon voi mahtua kaksikin luurankoa. Koirille (2) tulee yhdestä luurangosta kaksi ateriaa. Edullista siis.

Paloitellaan luuranko tukevalla veitsellä tukevaa leikkuulautaa vasten.

Palaset kattilaan. Keitinvasi valitaan syöjän mukaan. Jos ihminen haluaa käyttää keittolientä omiin ruokiinsa, keitetään kananpalat juomavedessä. Jos keitto tehdään vain koirille, keitetään se vesijohtovedessä. (Koirat pystyvät juomaankin tuota samaista vettä.)

Muutamien minuuttien keittelyn jälkeen lisätään mausteet maun ja syöjien mukaan, ja keitto on pian valmis.

Koirille tarjoillaa riisin kanssa. Minä juon pelkkää kanalientä.

Samaisia kananluurankoja paloitellaan myös grillattavaksi. Ovat muuten hyviä ja ihanan rasvaisia. Mitähän Suomessa tehdään noille luurangoille? Jauhetaanko ne makkaraan, vai kalkkunaleikkeeseen? Kaupoissa en muistaakseni nähnyt niitä myynnissä.