Thaimaassa turistina kävijöille on varmasti tuttu havainto, että koiria on kaikkialla ja kaiken kuntoisia. Esimerkiksi uimarannoilla, kaduilla, kaupoissa ja baareissa voi nähdä jos jonkinlaisia- ja rotuisia koiraksi kutsuttavia eläimiä. Monien ulkomaalaisten huomio kiinnittyy siihen, että kovin sairaatkin koirat ovat liikenteessä. Vammautuneet koirat voivat loikkia kolmella jalalla turistia vastaan, ja sääliksihän se käy. Kärsivä koira. Mutta Thaimaassa ei yleensä lopeteta koirien kärsimyksiä tappamalla ne. Asia liittyy jotenkin uskontoon, ja mikä minä olen sitä arvostelemaan.
Mites meillä?
Suomessa minulla ei koskaan ollut koiraa. Jo lapsena havaittu allergia kissoille ja koirille on pitänyt minut koirattomana koko alkuelämän. Enkä minä niitä koiria niin osannut kaivatakaan, kerrostaloasuja kun enimmäkseen olin. Allergia ei ole kadonnut, mutta pärjäilen nyt koirien kanssa, kun muistan pestä kädet raaputusten ja silittelyjen jalkeen.
Täällä vieraalla maalla oli nyt mahdollisuus ja pakkokin muuttaa tilanne. Pari kuukautta siitä, kun olimme muuttaneet tähän taloon, saimme ensimmäiset koirat. Tiesin pentujen äidin mutta isästä ei ollut mitään hajua, kuitenkin tilasin omistajalta yhden pennun, mutta hän toikin kaksi pentua, tytön ja pojan. Ilmaiseksi tietenkin (?). Koirat saivat juhlalliset nimensä Juhani Ahon kirjasta Rautatie. Silloin täällä olon alkuaikoina koin olevani vähän eksyksissä ja jonkin suuren muutoksen äärellä. Muistin Matin ja Liisan matkan junaa katsomaan. Niinpä koirista tuli Matti ja Liisa.
Seuraavana syksynä Jain kotitalon koira nimeltä Panda sai jo neljännet pentunsa. Viidestä pennusta pienin jäi siellä aina ilman ruokaa. Niin se sitten yhtenä päivänä muutti meille. Pentu oli enimmäkseen musta, ja minä annoin sille nimen Lola. Muistelin kai jotain eriväristä suomalaista, joka aikoinaan sai suomalaisten sydämet heltymään ja joustamaan väriasioissa.
Matti ja Liisa olivat saaneet riehua vapaasti muutaman kuukauden mutta ne hyväksyivät Lolan nopeasti porukkaan. Ja Lola oli hyvä pitämään puoliaan.
Täällä Isaanin maaseudulla melkein kaikki koirat saavat olla vapaana. Meidän koirilta on kielletty vain taloon sisälle tuleminen ja turhat haukkumiset. Tuli sitten ensimmäinen kiima-aika. Liisa aloitti 11kk vanhana ja Lola tuli himokkaaksi samaan aikaan, vaikka se oli vain 6kk vanha. Paikallinen ”eläinlääkäri” pisti kummallekin koiralle ehkäisypiikin. Pentuja ei tullut, mutta joitain oireita ja haluja on myöhemminkin ilmennyt. Ehkäisyn lisäksi koirat rokotettiin vesikauhua vastaan.
Koirien lempipaikkoja ovat maantie ja bambu kalusteet. Liisalle sattuikin haaveri viime tammikuussa. Liisa jäi tiellä kahden auton väliin ja sai joitain kolhuja. Kaikki näytti kuitenkin olevan hyvin kunnes myöhemmin huomasimme oireita jostain vakavasta. Pikkuhiljaa Liisan juoksut hidastuivat, se laihtui ja viimeisenä iltana se hengitti kamalasti koristen. Liisa pääsi seuraavana päivänä mullan alle ja myöhemmin koirien Savaniin.
Täällä ei ole tapana koiria kiikuttaa eläinlääkäriin. Se on täällä tulotasot huomioon ottaen hirveän kallista. Jos me olisimme menneet eläinlääkäriin Jai olisi joutunut häpeämään minua silmät päästään. Eli koitimme hoitaa mitä pystyimme. Ja se paikallinen elänlääkäri kävi Liisaa kyllä katsomassa.
Liisa oli tavattoman itsepäinen. Kylpy oli sille kauhistus. Loukkaantuminen kesti kylvyn jälkeen viikon. Liisa oli myös yliherkkä koiria syöville ihmisille. Myös kalkkunoiden ja kanojen pikku tipuset olivat Liisalle liikaa. Taisi muutama tipu kadota jäljettömiin.
Matti ja Lola jättivät Liisan rauhaan jo pari viikkoa ennen Liisan kuolemaa. Nyt ne ovat katsoneet uudet roolit kohdalleen. Lola on laiska makoilija. Se saattaa haukahtaa jotain tulijaa makuultaan, ja Matti menee tarkistuskäynnille. Yhteen aikaan Matti tykkäs juosta ja haukkua mopojen ja täk täkkien perään. Nyt Matti on rauhoittunut ja se saattaa istua paikoillaan pitkät tovit ja katsella kärpästen elämää. Yhtenä yönä viime viikolla meinasimme tuskastua Matin, Lolan ja naapuruston koirien haukuntaan ja ulinaan. Syy moiselle käyttäytymiselle selvisi seuraavana päivänä. Joku oli kuulemma tappanut koiran samana yönä. Sehän piti sitten kaikki koirat ja ihmiset hereillä.
Matti ja Lola rakastavat karppaus farang-ruokaa. Kun teen ja syön aamiaista, en voi olla antamatta muutamaa makupalaa pekonia tai juustoa. Kaikkein eniten ne kuitenkin rakastavat kalaa ruotoineen kaikkineen. Paitsi purkkimakrilliä, siihen ne ovat jo liian kyllästyneitä.
Koirilla on tietysti omat juoksunsa. Lähiseudulla on vain vähän narttukoiria. Yhden kiimaisen nartun perässä saattaakin juosta kymmenkunta urosta. Kilpailutilanteessa pienemmät urokset purevat isompia jalkoihin ja isommat purevat pienempiä päähän ja korviin. Matti tulikin viimeisen juoksutuksen jälkeen kotiin välillä pää auki ja välillä kolmella jalalla loikkien. Lolakin, vaikka on rokotettu, sai jotain tuoksuja aikaiseksi ja poikakaverikoira nukkui Lolan kanssa yhteisellä bampulla viikon verran. Poikakaverin nimi oli suomennettuna Sokeri.
Koirat ovat minulle hyviä puhekavereita, tai hyviä kuuntelijoita paremminkin. Saan puhua suomea ja kertoilla juttuja ihan mistä vain. Kaikki valituksetkin ja narinat menevät täydestä. Mutta tärkein tehtävä niillä on kuitenkin kodin vartiointi, ja siinä ne ovat toistaiseksi onnistuneet hyvin.
Risto Salmela 
Recent Comments